Sivut



sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Nukkemiitti


Vihaan otsikoiden keksimistä, koska en ikinä keksi mitään hyvää otsikkoa. Mutta siis olin eilen Oulussa nukkemiitissä ja tässä muutama kuva sieltä.




Ostin Tilda kankaita nukenvaatteita varten. Ajattelin ensin, että en raaski käyttää näitä myytäviin vaatteisiin, mutta sitten huomasin, että nämä kangaspalathan on 140cm leveitä, joten niistä riittää kangasta useampaan nukenvaatteeseen.
 
Tänään ehdin jo ommella tällaisen mustikka mekon. Olisi tarkoitus tehdä mustikka teemaan sopiva pipokin. :) En olekaan ennen ajatellut, että mustikatkin voi olla näin söpöjä.

 

Olen neulonut myös paitoja, jotka olisi tarkoitus myydä. Näihin pitää vielä tehdä napinlävet, siksi nuo päättelemättömät langanpäät. Anteeksi huonot kuvat, sillä on vaikeaa saada hyviä kuvia sisällä harmaana sadepäivänä.
 

torstai 27. syyskuuta 2012

Kaunein nukkeni...

...eli Siriele.
 








Rakastan noita Sirin kenkiä. Haluaisin itellenikin samanlaiset.

 
 

Tämän kuvan ottamisen jälkeen Siri muuten tippu ja löi naamansa kiveen ja nyt sillä raukalla on pari naarmua naamassa. :I
 

 
Kävin siis kuvaamassa Siriä Iinan kanssa joenrannassa. Sirin takki on oikeasti enemmän violetin värinen kuin punainen, mutta jälkeenpäin huomasin, että olin ottanut kaikki kuvat maisema kuvausohjelmalla. Uusi peruukki olisi Sirille ihan kiva juttu, mutta en ole löytänyt sopivaa ja mun vaativaan makuun ei kelpaa toiseksi paras vaihtoehto.



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Koristeellisempia nukenvaatteita

Pitkästä aikaa jaksoin ommella vähän suurempitöisiä vaatteita nukeille.


Oikealla puolella oleva koriste yrittää olla rusetti.

Olen ajatellut jo kauan kokeilla nauhakirjontaa ja nyt päätin kirjoa tämän mekon helmaan yksinkertaisen ruusun.
 

Omasta mielestäni tuollainen kaarihelma näyttää tosi kivalta.

Ompelin rusetteihin vielä koristeeksi sydännapit. Tuosta kultanauhasta oli tosi helppoa ommella rusetteja, koska se oli niin ohutta.

Paidan yläosa ei näytä kaikkein parhaimmalta näin tarkassa lähikuvassa. :D
 
Ompelin vielä mekkoon kiinni alushameen. Hameen tylli on leikattu vanhasta hameesta.

Little Pullipeillekin olen neulonut pitkähihaisen mekon ja viitan, josta puuttuu vielä kiinnitysnauha. Noin kapeiden hihojen ompelu on muuten aika hankalaa, niiden kääntämisestä puhumattakaan.

 
Jos jaksan niin teen ensi viikolla tänne ohjeen virkattuun Pullipin takkiin ja huiviin.
 

lauantai 1. syyskuuta 2012

Punahuppuinen tyttö

Nukkejen kuvaaminen ei ole oikein innostanut viime aikoina, mutta eilen päätin mennä kuvaamaan omaa suosikkiani eli Minttua.







Aika creepy ilme. :)




Meidin obitsun saan todennäköisimmin sitten ensi viikolla, kun Mollamanian tilauksissa on ollut ruuhkaa. Olen muuten viime aikoina innostunut nukkejen kustomoinnista, mutta yhtäkään oman nuken meikkiä en aio muokata. Olisi kiva saada joku baitti kuntoinen Pullipin pää, jonka voisin kustomoida, mutta saa nähdä jääkö se haaveeks. Toisaalta mun pitäis kyllä vielä harjotella kulmakarvojen piirtämistä. Parille vanhalle barbille olen tehnyt uudet huulet. Saa nähdä viitsinkö laittaa tänne niistä kuvia. :)
 Olen tehnyt myymistä varten muutamia mekkoja Pullipeille ja Daleille/Byuleille, jotka olisi tarkoitus myydä täällä blogissa. Omille nukeilleni en ole askarrellut nyt mitään, eikä ne tarvikaan lisää vaatteita.. paitsi ehkä muutaman vaatteen talveksi. Haluaisitteko, että blogiini tulisi nukenvaatteisiin ohjeita? Saa kertoa toiveita ja voin tehdä melkein mihin vain blogissani esiteltyyn vaatteeseen ohjeen, koska ainakin neulotut ja virkatut vaatteet on paria takkia lukuun ottamatta kaikki omasta päästä keksittyjä. Ommelluista vaatteista suurin osa on tehty valmiilla kaavoilla, mutta ei ole mikään mahdottomuus piirtää omia varsioita niistä kaavoista. :)