Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kuvia Ellistä ja Lilithistä


Kuvia Ellistä ja Lilithistä. c:





 
 





 
Blythen kuvaaminen on aika haastavaa, mutta toisaalta pitää vaan olla luovempi. Pesin muuten Lilithin hiukset ja samoin Ellin peruukin + Ellin peruukin latvoja leikkasin vähän lyhyemmäks. Olen miettinyt tekeväni myyntiin joitain vaatteita daleille, mutta en vielä tiedä mitä. Lilithille olis valmistumassa pari mekkoa kun vaan jaksan ommella ne loppuun. Ompelin tuon sinisen mekon sille vähän aikaa sitten. Blythen kädet on olkapäiden kohdalta paljon leveämmät kuin pullipilla, joten monet mekot ja paidat ei oikeen mahdu Lilithille. Se ei kyllä oo ollenkaan huono juttu, koska pääsen tekemään sille paljon lisää vaatteita. :) Muilla nukeilla alkaakin jo olemaan melkeenpä liikaa vaatteita. :D 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Pupumekko + uusi nukke

Sain paljon uusia kankaita, joten ompelin heti Meidille mekon aivan ihanasta pupukankaasta. c: Mekkoon olisi pitänyt alunperin tulla kauluskin, mutta epäonnistuin sen ompelemisessa, joten jätin sen pois.


 
Eilen saapui mun uus nukke, joka onkin tällä kertaa blythe. Tyttö on malliltaan Ambrosial ja nimeksi tuli Lilith.



Ajattelin ensin inhoavani tätä sininstä silmien väriä, mutta oikeastaan se sopii Lilithille tosi hyvin.

 
Kuvat on tosi huonolaatusia. En tiedä miks mun kamera ei tarkenna kunnolla. :/ No, enköhän saa vielä otettua hyviäkin kuvia Lilithistä.